tiistai 11. marraskuuta 2014

Loppuyhteenvedon aika




Tervehdys vielä kaikille Lapin alkutalvesta. Lumi-hanke alkaa olla vähitellen päätepysäkillään. Varsinainen hanketyö on lopeteltu viime keväänä, vielä jäljellä on hieman raportoitavaa.

Mitä jäi käteen?


Yhtenä tärkeimmistä asioista nousee esiin verkostoituminen. Hankkeen myötä on tullut tutuiksi ihmisiä eri puolilta Suomea, yhdistävänä tekijänä työ ja sen mukanaan tuomat haasteet etäopetustilanteissa. Näihin ihmisiin voi edelleen tukeutua tarpeen vaatiessa. Toinen merkittävä hankkeen vaikutus on toimivan ja helposti siirrettävän etäopetuslaitteiston hankkiminen. Kehittelimme hankkeen myötä ajatuksen etäopetuskirjastosta. Lisää etäopetuskirjaston toiminta-ajatuksesta voi lukea oph:n hyvistä käytänteistä osoitteesta https://hyvatkaytannot.oph.fi/kaytanto/1699/

blogi1.png


Kolmantena on syytä nostaa esiin vielä yleinen ilmapiirin muutos joka on ollut havaittavissa etenkin omassa koulussamme. Kun puhutaan niinkin “vaikeista” asioista kuin etäopetus ja etäyhteydet niin käytännön kokemukset ja osaamisen lisääntyminen on vähentänyt ja hälventänyt pelkoja ja epäluuloja huomattavasti. Tämän myötä koulullamme on järjestetty mm virtuaalivanhempainiltoja, etäpalavereja ja entistä enemmän etäopetusta. Kynnystä on saatu madallettua.


Haasteet ja tulevaisuus



Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti. Sama pätee niin kouluun ja koulun tvt-tilanteeseen kuin etäopetuskuvioihinkin. Tämän vuoden aikana kaupungissamme on otettu koulujen osalta käyttöön Google Apps For Education (GAFE). Käytännössä jokaiselle oppilaalle on luotu google-tunnukset, jonka myötä hän on saanut käyttöönsä 30 gigaa tallennustilaa google drive-pilvipalveluun. Miten tämä liittyy etäopetukseen? Liittyy sillä tavalla, että GAFE tarjoaa videoneuvotteluihin google hangouts-palvelun. Jokainen google-tilin omaava voi soittaa hangoutsilla toiselle googletilin haltijalle. Tarvitaan web-kameralla varustettu tietokone tai mobiililaite johon on asennettuna hangouts sovellus. Näin ollen kalliita adobe connect lisenssejä ei tarvita ja skypen käyttäjätunnusten luominen (ja muistaminen) voidaan unohtaa. Nähtäväksi jää, miten hyvin hangouts tulee etäopetusta palvelemaan. Omat kokemuksemme hangoutsin käytöstä ovat vielä varsin vähäiset.

Video-chat-services-logos.jpg






Loppusanat ja kiitokset.


Tähän on hyvä päättää tämänkertainen hanketyö. Hankkeen mukana opitut uudet toimintatavat ja mallit jäävät elämään ja palvelemaan paikallista opetusyhteisöä, uskon ja toivon sen hyödyttävän monia oppilaita vastaan tulevissa erityistilanteissa.


Kiitokset yhteistyöstä Päiville Turun suuntaan,  eSKOlle Maskuun sekä Kimmolle Opetushallitukseen.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Rovaniemi ja Lumihanke kiittää ja hiljenee tämän aiheen tiimoilta.

Valtteri Rontti
IMG_0267.JPG

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Etäpopetuskirjasto.

Hankkeen loppu lähenee, mutta vauhti tuntuu vain kiihtyvän. On virtuaalivanhempainiltaa, etäopetusta, etäpalavereja, etäopetuskirjastotätinä toimimista muutamia mainitakseni.

Aloitetaan etäopetuskirjastosta. Lumihankkeen merkittävin aikaansaannos lienee koulullemme perustettu etäopetuskirjasto. Idea ja perimmäinen idea löytyy OPH:n hyvistä käytänteistä eli täältä. Lyhyesti kuitenkin, ajatuksena on että hankkeen myötä hankitun laitekannan ja osaamisen myötä voidaan tarjota sairaan tai loukkaantuneen lapsen etäopetusmahdollisuutta muille oman alueen kouluille. Hyvin on sana kiirinyt ja yhteydenottoja on aiheen tiimoilta tullut useita. Ehkä jossain vaiheessa saamme kuulla myös etäopetuskirjaston "asiakkaiden" kokemuksia asiasta. 

Ja sitten muihin aiheisiimme.
Helmikuussa Lumihankkeen innoittamana ja mahdollistamana uusi rehtorimme päätti pitää virtuaalivanhempainillan. Eli rehtori, opettajat ja muu henkilökunta veti vanhempainillan koululta (oishan nekin voineet olla kukin tahollaan) ja oppilaat vanhempineen osallistuivat Adobe Connectin kautta kotikoneelta/tabletilta/älypuhelimeltaan kuka mistäkin. Hyvin tuntui toimivan, itse osallistuin tapahtumaan Kemi-Tornio-moottoritiellä reissun päällä. Jatkossakin näitä kuulemma järjestetään, mutta tarkoituksena on silloin tällöin nähdä vanhempia myös livenä.

Näillä mennään kohti parhaita hiihtokelejä. 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Etäopetuksen suurin este?

Sekä omien, että kuulemieni kokemusten pohjalta uskaltaisin väittää että suurin este/uhka etäopetuksen onnistumiselle löytyy opettajanpöydän ja taulun välistä. Opettajan asenne ratkaisee paljon, suuntaan tai toiseen. Yläkoululaisen etäopetuksessa ratkaisevassa roolissa on luokanvalvoja, alakoululaisen kohdalla luokanopettaja. Etäopetuksen käynnistäminen vaatii ponnisteluja oppilaalta, hänen vanhemmiltaan ja ennenkaikkea opettajalta. Tekninen osaaminen voi olla hidasteena alussa, mutta ylipääsemättömänä esteenä en sitä näkisi. Apua on tarjolla kysyvälle ja tekemällä oppii. 

Myönteisimmät kokemuksemme etäopetustilanteista ovat niistä tapauksista, joissa opettaja on lähtenyt positiivisesti ja innokkaasti mukaan etäjärjestelyjen luomiseen. Vastaavasti muutama tapaus on selkeästi kaatunut opettajan vastahakoisuuteen ja passiivisuuteen. 

Vaan minkäs teet? No tietenki yrität levittää etäilosanomaa kaikille, purkaa ennakkokäsityksiä ja niin edelleen. 

Työsarkaa nimittäin piisaa.

Yksi monten puolesta
Valtteri

maanantai 23. syyskuuta 2013

Etäopetuksesta helpotusta kouluikävään


Pitkäaikaissairaudet ja tapaturmat aiheuttavat vuosittain sadoille lapsille ja nuorille pitkiä poissaoloja. Kotiopetus ja sairaalaopetus auttavat tehokkaasti oppilasta ja hänen perhettään. Etäopetuksella voidaan täydentää koulunkäyntiä hoitojen aikana. Etäopetuksen avulla, nykytekniikkaa hyväksi käyttäen, on mahdollista suorittaa ainakin osa, ellei kaikkea opiskelua kotikoulun ja siten tutun kotiluokan mukana. Opintojen ohella, lapset kykenevät säilyttämään sosiaaliset suhteensa ja eristäytymiseltä vältytään. Tämä ei ole teoriaa, vaan kirjoitan omasta kokemuksestani.

Kaksi kertaa opettajaurani aikana olen törmännyt tilanteeseen, että oppilaani sairastuu vakavasti. Molemmilla kerroilla kyse on ollut syövästä. Vuonna 2001 ei ollut vielä näin kattavaa internet- verkkoa kuin nykyisin. ISDN – yhteydet olivat kuitenkin jo yleistyneet ja sitä kautta paikallinen puhelinyhtiömme, Lännen puhelin, oli kumppanina rakentamassa yhteyttä luokkani ja oppilaani välille. Käytimme nykypäivään nähden suhteellisen raskasta kalustoa luokassa. Kuvaputkitelevision päällä nökötti kamera, jota ohjailin kauko-ohjaimella. Oppilaani kotona oli web-kamera asennettuna hän omaan pöytäkoneeseen. 2011 sama toteutettiin tietokoneiden avulla ja ohjelmana käytimme Adobe Connectia. Tänä päivänä suosittelen etäyhteyden luomiseen esim.Skypeä. Skype on ilmainen, suomenkielinen ja toimiva ratkaisu.Molemmilla kerroilla oppilaani kävivät alakoulua etänä yhden lukuvuoden ajan. Kokemukset olivat avartavia ja onnistuneita ja siksi etäopetushanke eSKO on nyt olemassa.

Oli tekninen ratkaisu ja ohjelma mikä tahansa, tavoiteltavat hyödyt ovat samat. Yhteistyössä kotikoulun kanssa tehdyn lukujärjestyksen mukaan, koulusta poissaoleva oppilas pystyy näkemään mitä luokassa tapahtuu ja myös osallistumaan opetukseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen omien tuttujen luokkalaisten kanssa. Luokkakaverit pystyvät itse kysymään kuulumiset ja näin ollen elävät tiedon, ei kuulopuheiden varassa. Oppilaat voivat itse myötäelää sairastuneen kanssa ja täten oppia elämästä paljon enemmän kuin oppikirjoista kenties koskaan. Lasten ja nuortenkin elämään voi kuulua melkoisia vastoinkäymisiä, eikä niiltä voi aina ummistaa silmiään. Sen lisäksi, että sairastunut oppilas voi edelleen tuntua kuuluvansa omaan ryhmäänsä, on hänen etäyhteyden myötä huomattavasti helpompi palata luokkaansa, kun hoidot ovat ohi ja terveys mahdollistaa kouluun paluun.




Etäopetustilanne Laitilassa, Kodjalan koulun 5-6 luokalla keväällä 2013


Etäopetus on voi olla kaksisuuntaista, reaaliaikaista opiskelua koko luokan ja yhden oppilaan välillä, kahdensuuntaista etätukiopetusta opettajan ja oppilaan välillä tai yksisuuntaista, jolloin oppilas vain seuraa opetusta reaaliaikaisesti tai tallenteena. Jokainen tilanne on harkittava tapauskohtaisesti. Opetushallituksen rahoittamat hankkeet, kuten mm. LUMI Rovaniemellä, Antivirus+ Helsingissä ja SATULA Riihimäellä toimivat juuri yllämainitut tavoitteet mielessään. Valtakunnallinen eSKO – hanke neuvoo, informoi ja auttaa laajemmin koko Suomessa. Kaikkien hankkeiden kotisivuille ja sitä kautta yhteistietoihin pääsee etäopetuksen koordinointihankeen EKOnsivujen kautta osoitteesta www.etaopetus.fi.

Tehdään yhdessä etäopetuksesta toimiva tukimuoto suomalaiseen koulunkäyntiin!

Syysterveisin
Harri Mantila
eSKO – hankkeen koordinaattori ja luokanopettaja
Kurittulan koulu, Masku









lauantai 7. syyskuuta 2013

Tartu tulevaisuuteen!

Tiistaina saimme kunnian osallistua Tatu ry:n Nivelvaiheen nuotit-projektin puitteissa järjestettyyn seminaariin Lapin keskussairaalassa. Paikalla oli ihmisiä mm. sairaanhoito- ja kuntoutuspuolelta, opetuspuolelta sekä tietysti Tatu Ry:n omaa väkeä.

Seminaarissa käsiteltiin tapaturmaisesti loukkaantuneiden nuorten tukemista elämän nivelvaiheissa eri tahojen näkökulmista. Mieleenpainuvin puheenvuoro tuli liikenneonnettomuudessa pysyvästi vammautuneen nuoren naisen suusta. Järkyttävästä tapaturmasta huolimatta hän oli pystynyt säilyttämään positiivisen asenteen elämään ja voittamaan eteen tulleet vaikeudet. Nuoresta iästään huolimatta hän oli opiskelumaailmassa saavuttanut jo tähän mennessä enemmän kuin moni koko elämässään. Kuuleman perusteella muodostui käsitys vahvasta ja positiivisesta ihmisestä, joka pärjää elämässään jatkossakin.

Meiltä pyydetyssä puheenvuorossa käsittelimme koulun tarjoamia mahdollisuuksia vammautuneen nuoren elämässä, niin sairaalakoulun, kuin tavallisen peruskoulunkin näkökulmasta. Samalla saimme levitettyä tietoa hankkeestamme yhä laajemman ihmisjoukon korviin.

Syksyn mittaan hanke- ja etärintamalla on viritteillä monenlaista. Ensi viikolla ohjelmassa on henkilökunnan "täydennyskoulutusta" hankkeen puitteissa hankittujen tablettien hyödyntämisestä opetuskäyttöön.  Uuden rehtorin toimesta olemme suunnitelleet etä-/virtuaalivanhempainiltaa. Mm. näistä sekä monesta muusta asiasta lisää tulevina viikkoina.

Roikkukaa kanavilla.

maanantai 26. elokuuta 2013

Hurraa, halihoo, kaikki ipadit synkronissa!!

Onko kukaan kuullut/lukenut sitä satua mistä otsikon huudahdus (ihan vähän muokattuna) on peräisin?

No, olit tai et, ihan sama. Kesä oli, kuten Lapissa aina, lyhyt mutta onneksi vähäLuminen. Lumihankekin heräilee "koomasta" hiljalleen. Syksyn mittaan on tiedossa koulutusta ja kouluttautumista, etätapaamisia, livetapaamisia(?), hankkeen esittelyä ja mitä kaikkea. Ensi viikolla mielenkiintoinen Tatu Ry:n seminaari "Tartu tulevaisuuteen!", johon meitä pyydettiin kertomaan omista kokemuksistamme aiheen tiimoilta. Joten yhdessä Sairaalakoulun Kyöstin kanssa ollaan menossa sinne. Seminaarista enemmän ensiviikolla.

Otsikkoon liittyen, viikonloppuna se viimein onnistui. Nimittäin ipadien synkronointi salkun kautta automaattisesti. Päivä meni räpeltäessä ja testatessa mutta illalla homma oli selvä ja appsien lisäys onnistuu masterkoneen kautta vaivattomasti. Olen joko tyhmä, tai tein aiemmin jonkun pienen mutta merkittävän jutun väärin tai sitten taivaankappaleet vaan sattuivat sopivaan asentoon ja sain homman pelaamaan.
Tuntuu hyvältä. 

Kiitos jos jaksoit tänne asti. 

EnsiLUMIa odotellessa hyvää syksyn jatkoa! 


maanantai 13. toukokuuta 2013

Etäkuulumisia Oukulta!


"Huhtikuussa 2013 napsautin auki sähköpostin koulumme rehtorilta. Kyse olisi mahdollisuudesta etäopetuksen antamiseen oppilaalle, joka tilapäisesti ei pysty osallistumaan normaaliin koulutyöskentelyyn. 

Jo samana päivänä olimme sopineet yhteistyötahojen kanssa tapaamisajan, jolloin tutustumme laitteisiin. Valtteri ja Kyösti tulivat Oukulle jo seuraavana iltapäivänä tuoden mukanaan laitteet, tunnukset ja roppakaupalla tietoa. Käytimme Adobe Connect -sovellusta, webbikameraa sekä laadukasta mikki/kaiutinta. Rakensimme testiyhteyden tavalliseen pöytäkoneeseen, koska perusluokkien varustus perustuu pöytäkoneille. Kaikki sujui. Innostuin.

Reippaasti teimme lukujärjestykseen varaukset niistä oppiaineista, joiden opetus välitettäisiin tällä hetkellä kotona seuraavalle oppilaalle. Samalla viikolla homma käynnistyi.

Ilmoitin opettajille, että tulen kielten ja matematiikan tunneille. Opettajat suhtautuivat myönteisesti. He keskittyivät täysin omaan opetukseen ja minä hoidin yhteyden avauksen ja chattiviestit oppilaalle. Näin varmistin, että ääni kuuluu, kuva näkyy ja hän pystyy seuraamaan.

Eka tunneilla oppilaat humusivat vähän tavallista enemmän, koska toivoivat, että voisivat olla liveyhteydessä oppilaaseen. Terkut lähetettiin, mutta lähettävä yhteys oli vain koululta oppilaalle. Oppilaan päästä kamerakuva ei välittynyt. En kiinnittänyt tähän huomiota, koska mielestäni sillä ei ollut tässä opetuksen seuraamistilanteessa merkitystä. Koululta lähtevä kuvayhteys toimi sekä chatti.

Eräällä tunnilla LapIt:n verkkoyhteys oli poikki koululta, joten otin käyttöön minulle lainatun iPadin ja yhteys rakentui sen avulla. Tässä pobleemina oli tabletin kameran suuntaus siten, että kuva olisi juuri oikeasta kohdasta. Pystyssä seisova suojakuori olisi yksi ratkaisu tähän. 

Muutamien yhteyksien jälkeen oppilas ilmoitti, että pääsee jo saapumaan pikku hetkeksi kouluun. Lääkäri antoi muutaman viikon kuluttua ohjeelliset ajat istumisesta, joten tästä voisi päätellä, että etäopetuksella on parantumistakin edistävä vaikutus :)

Olemme käyttäneet laitteita ja ohjelmaa kuvaamiseen ja materiaali on tallennettu www-linkistä aukeavaksi. Tässä opittavaa on vielä siinä, että miten vastaanottaja, jolla ei ole käyttäjätunnusta ja salasanaa Adobe Connect -sovellukseen, saa hänelle lähetetyn linkin helposti auki.

Tässä, niinkuin kaikessa muussakin asiaan liittyvässä minua varmasti ohjaa oikealle polulle Rantavitikan peruskoulun Sairaan lapsen opetus etänä -hankeasiantuntija Valtteri Rontti ja LSHP:n sairaalakoulun Kyösti Saraste.

Tämän pääavauksen jälkeen työnä on rohkaista aineenopettajia muodostamaan yhteyden oppilaaseen itsenäisesti ennen tunnin alkua.  Lukuvuosi alkaa nyt käydä vähiin, joten olemme ensi lukuvuonna jo valmiimpana antamaan etäopetusta.

Tästä jatkamme.

Tiina"